1024366.jpg

Teimme tänä syksynä 9.-23.10. 2007 matkan Kroatiaan ja Sloveniaan. Se avasi meille uuden maailman, sillä tutustuimme ensi kerran Balkanin maihin. Siinä mielessä se oli merkittävämpi kuin aikaisemmat matkamme. Olen koonnut tähän blogiin syksyisiä kuvia tuolta matkalta. Otin hyvin paljon valokuvia, joten tulen laittamaan niitä varmaan vielä kauan blogeihini.

Syksy on kohta loppumassa Helsingissä. Kroatiassa ja Sloveniassa se näytti vasta alkavan. Vielä lokakuun alussa voi sää olla sopiva matkailuun siellä. Istrian niemimaalla ja Krk-saarella oli meidän siellä ollessamme vielä täysi kesä - suomalaisen mielestä. Tähän aikaan vuodesta ei ollut turistijoukkoja, museoissa oli väljää, kaduilla saattoi nähdä lähinnä paikallisia asukkaita.

Olimme vain kaksi päivää Sloveniassa, Ljublajanassa. Kaikki kuvat on kuitenkin luokiteltu kohtaan 'Syksy Kroatiassa'.